Nalleilua

Sain idean parran kasvattamiseen viime kesän leikkauksen jälkeen, koska tuolloin haavan sorkkiminen partakoneella tai -höylällä oli kiellettyä parin viikon ajan. Tuloksena oli tietenkin parta, josta sain yllättäen positiivista palautetta. Tosin parta on herättäny myös hymyä ystävissä, joita en ole vähään aikaan nähnyt, mikä voinee johtua myös siitä, että olen "sattumalta" ruvennyt pitämään myös metsuripaitoja. Näytän kuulemma leppoisammalta.

Vasta tänään tajusin etsiä netistä neuvoja parran kasvatukseen liittyen. Olen trimmaillut naamaani, mutta parta ei näytä niin hyvältä kuin haluaisin. Sain selville, että vastoin yleisiä ennakkoluuloja partaa ei kannata trimmata tai siistiä kasvatusvaiheessa. Esimerkiksi Beards.org neuvoo olemaan kokonaan ajamatta ensimmäisen kuukauden ajan. Pitänee jemmata kaikki parranajovehkeet kellariin ja kaivaa ne sieltä vasta ensi vuoden puolella.

Miksi sitten kasvatan partaa? En kehtaa myöntää tämän hektisen miesten naamakarvamuodin vaikuttavan tähän projektiin, mutta kehtaan myöntää olevani epävarma omasta miehisyydestäni. Mikä olisi olisikaan apu tähän kuin parran kasvatus ja salilla käynti?:)

Mieleeni on tullut myös nallemaisen ulkonäon tavoittelu. Minusta ei saa ainakaan hetkessä sixpack-atleettiadonista ja mallipojalta en edes halua näyttää, joten yritetään sitten skarpata ulkonäön suhteen vähän toiseen suuntaan. Tosin myös kilot putoavat hiljalleen ja uskoisin niiden lähteneen rasvana ja sen puolesta puhuvat ainakin puntteja nostellessa lisääntyneet voimat.

Muita syitä parran kasvatukseen ovat myös kaljuuntuminen ja arven peittäminen parralla. Kaljun ja parran yhteyttä en oikein osaa selittää, mutta ne kuuluvat yhteen. Leikkausarpi kaulassa taas saa minut näyttämään linnakundilta ja katutappelijalta, mitä en halua.

Ja paras syy on parran kasvatukseen on tietenkin sen kasvattaminen ihan puhtaasti huvin vuoksi!

Koita jaksaa

Näin kaupassa tutun näköisen suunnilleen ikäiseni miehen, joka näytti surulliselta. Mies katsoi minua kuin olisimme tuttuja. Vähän ajan päästä mies paljastui puolitutuksi armeijasta.

Vaihdoimme kuulumisia ja kerroin peruasiat: opintoja, työtä ja harrastuksia. En maininnut ahdistuksestani, koska tapanani ei ole enää avautua tutuille eikä tuntemattomille, sillä se saa ihmiset vaikeiksi. En myöskään kokenut tarvetta siihen.

Mies kertoi olevansa surullinen isänsä kuoleman johdosta. Hän nyyhkytti ja kertoi löytäneensä isänsä kuolleena. Muistan erään jo valmiiksi alkoholille person ystäväni rankan ryyppyputken vastaavan tapahtuman aiheuttamana. Se ei ollut kaunista katseltavaa, mutta en ystävänä voinut muuta kuin huolestua.

En osannut parin minuutin keskustelun jälkeen sanoa muuta kuin: "Koita jaksaa." Se näytti lohduttavan. Mies kiitti ja lupasi koittaa jaksaa.

Muistan erään vastaavanlaisen tilanteen omasta elämästäni. Muutama vuosi sitten eräs hyvä ystäväni yritti vahingoittaa itseään ja veimme hänet sairaalaan hänen silloisen tyttöystävänsä kanssa. Tilanne oli rankka, vaikka olinkin osannut pelätä sitä jo jonkin aikaa.

Seuraavana päivänä lievitin pahaa oloani ja ahdistustani ostamalla levyjä. Jotenkin vahingossa kerroin edellisen illan tapahtumista levykaupan myyjälle ja tämä sanoi: "Koita jaksaa." Se helpotti omaa oloani, vaikka hetkeä myöhemmin ihmettelin, miksi olin puhunut ventovieraalle tämän kaltaisesta asiasta. Tajusin myyjän myös vaivaantuneen aivan kuin itsekin hieman vaivaannuin, kun puolituttu kertoi isänsä kuolemasta.

Tarinoiden opetus (jos sellainen on olemassa) on kaiketi yksinkertainen: "Koita jaksaa."

Jazz on parasta musaa!

Ahdistus vaivannut liian usein ja varsin ikävällä tavalla. Elämän iloista nauttiminen on itsesäälin syövereissä usein vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta.

Yleensä ahdistuksen keskellä musiikki on eräs pakopaikoistani. Keskittyminen rentouttaa ja onnistun unohtamaan ahdistukseni. Viime aikoina en ole kyennyt keskittymään, mutta pientä helpotusta on ilmassa: pystyn taas nauttimaan musiikista!

Jazz on hienoa musiikkia, mutta sen kuuntelu jää usein liian vähälle. Olen aina rakastanut sitä, mutta rakastun aina uudestaan. Kyllä: jazz on parasta!

Ikääntymistä

Saavutin vähän aikaa sitten rokkitähden kuoliniän, johon nuoruuskin kai sitten loppuu. En tiedä.

Valitettavasti oma nuoruuteni on ollut lähes jatkuvaa ahdistusta ja sairastelua. Katkerina aikoina muistan parhaiten ne tuskaiset hetket, päivät, viikot ja kuukaudet, joita olen kokenut. En halua julkisesti kertoa enempää, mutta voin vakuuttaa kokeneeni liian monta ikävää asiaa.

Onnistuin kuitenkin vierittämään taas ison kiven sydämeltäni. Helppoa se ei ollut, mutta lopussa silti seisoi kiitos, ihme kyllä. Olen tottunut pettymyksiin, mutta otan silti ne raskaasti, mikä on tehnyt minusta ajoittain kyynisen ja katkeran.

Katsoin leffaa viime perjantaina ja jotain ihmeellistä tapahtui. Jostain syystä elokuva muistutti minua lapsuudestani, ajasta johon liittyy paljon ikäviä muistoja. Kasvoin narsistin lapsena, enkä tuntenut kelpaavani. Lähivuosina olen muistanut lapsuuteni huonossa valossa.

Silloin kaikki muuttui hetkeksi. En enää tuntenut katkeruutta. En muistellut lapsuuttani pahalla. Muistin hyvät hetket lapsuudestani. Niitäkin oli paljon. Uskokaa huviksenne. Samalla miltei unohdin ikävät asiat, jotka ovat vuosia velloneet mielessäni. Ehkä oli jo aikakin.

Katkeruudelta rauhassa ollessani ajattelen eletyn elämäni tehneen minustan sen ihmisen, joka olen nyt. En haluaisi olla kukaan muu.

Helpotus

Eräs asia vaivasi mieltäni kuukausia. Pääsin siitä yli pari tuntia sitten ja tuntui todella siltä, että kivi olisi pudonnut sydämeltäni.

Ahdistus on kauheaa, mutta siitä irti pääsy tuo vertaansa vailla olevan vapauden tunteen. Vaikeiden tunnelukkojen avautuminen on kerrassaan mahtavaa ja usein siihen liittyy vielä hyväksytyksi tulemisen kokemus.

Vaikka minussa on paljon vikoja, olen silti ihan hyvä. Minulla on ihmisarvo ja toivoa.

Välillä itsestäänselvyyksien tajuaminen on hyvin hankalaa kaltaiselleni tuomitsevalle ja itsekritiikissä hyvin pitkälle menevälle ihmiselle.

Tunnelukkojen avautuminen avaa usein myös tunne-elämän, jonka olemassaolon ahdistuksen puuskissa torjun helposti. Torjuminen on kaltaiselleni ihmiselle hyvin ahdistavaa. Tuntuu kuin pää olisi täynnä tukahdutettuja tunteita, jotka vaativat ulospääsyä, mutta minä hölmö en uskalla niitä ulos päästää.

Samalla lamaantuu myös kyky liikuttua, suuttua, iloita, surra...ja jäljelle jää vain katkeruus ja viha maailmaa kohtaan.

Huh. Nyt on helpottunut olo.

Fiilistelyä

Lähden ensi viikolla pikkureissulle Kevon kansallispuistoon Utsjoelle. Sitä odotellessa joutuu fiilistelemään heinäkuun Kilpisjärven reissun kuvia.

Pari hyvää levyä

Flying Lotus - Cosmogramma

Viime vuoden Flow:ssakin vierailleen Fying Lotuksen uusin albumi on itselleni ehkä vaikuttavin tänä vuonna ilmestynyt levy. Teos tempaisee mukaansa niin voimakkaasti, että koko levyn joutuu usein kuuntelemaan kerralla läpi.

En oikein tiedä, mihin genreen tämä menisi, joten parasta olisi varmaan puhua Flying Lotus-musiikista tai korkeintaan laptop-musiikista. Soundissa kuuluu hip hopin ja jazzin lisäksi myös monien eri konemusiikkityylien vaikutus aina trancesta dubsteppiin ja ambientista teknoon. Juuri ennalta-arvaamattomuus tekeekin Flying Lotuksesta niin kiehtovan. Jos pitäisi valita joku läppärimusiikkilevy monien kiinnostavien joukosta, se olisi luultavasti tämä.

Gonja Sufi - A Sufi And A Killer

Yleensä suhtaudun Pitchforkin hehkutuksiin varsin epäilevästi, mutta tällä kertaa voin myöntää iloiten olevani väärässä. Flying Lotuksen tavoin tämäkään ei uppoa mihinkään kategoriaan, vaan risteilee niiden välillä äärimmäisen vangitsevalla tavalla.

On aika erikoista, että olen pitänyt kahdesta mihinkään genreen menemättömästä levystä näin suurissa määrin. Yleensä suhtaudun crossover-musiikkiin äärimmäisen skeptisesti, koska crossover on hemmetin vaikea laji niin artistille kuin kuuntelijallekin. Tietyn genren musiikkia kuunnellessa virittäytyy tiettyyn tunnelmaan ja saa mitä tilaa. Crossoveria on vaikeampi kuunnella.

Jos joku lukee tätä, niin suositelkaas jotain hyviä levyjä tältä vuodelta. Erityisesti indie, metalli (black, death ja doom...) ja electronica kiinnostavat, koska tietämykseni noista genreistä on äärimmäisen huono. Kaikkea hyvää saa toki ehdottaa!

Kiloja

Kyllästyin taas jonkin aikaa sitten ylipainooni, kuten joistain kirjoituksista voi varmaan arvata, vaikka niissä itseinho onkin useimmiten päällimmäisenä. Tällä hetkellä en kuitenkaan vihaa itseäni. Vihaan vain ylimääräisiä ulokkeita itsessäni, ennen kaikkea vatsaa. Olen iän myötä muuttunut kokovartalolihavasta enemmän keskivartalolihavaksi.

Joskus teininä miltei rukoilin kokovartalolihavuuden sijaan oikeasti isoa kaljamahaa. Pidin perseeseen kertyvää rasvaa epämiehekkään näköisenä. Sinänsä oikein ajateltu, sillä miesten lihavuus on useimmiten juuri keskivartalolihavuutta. Toisin sanoen kaljamaha on miehekäs. Muistaakseni jonkun saksalaisen naistenlehden lukijatkin olivat sitä mieltä joskus 90-luvulla - tai niin ainakin saksanopettaja väitti.

Koska kyllästyin ylipainooni, päätin tehdä asialle jotain. Rupesin siis laihduttamaan, tai siis parantamaan elämäntapojani. Laihduttaminenhan ei tunnetusti toimi. Olen itse hyvä todiste siitä, sillä olen eläessäni laihduttanut kymmeniä kiloja saaden ne takaisin ennemmin tai myöhemmin. Tällä kertaa en tosin saanut vähän yli vuosi sitten laihdutetuista kiloista takaisin kuin puolet ja niistäkin on osa jo lähtenyt.

Olen pari kertaa pudottanut painoa reilusti Atkins-tyyppisellä ruokavaliolla, missä ei mielestäni ole periaatteessa mitään vikaa, jos erittäin runsaan lihansyönnin eettiset ulottuvuudet unohdetaan. Paino putoaa (liiankin) kovaa vauhtia ja ketoosissa olo pääosin hyvä, jos jaksaa sinnitellä pari päivää kestävän päänsäryn yli.

Omalla kohdallani äärimmäisen vähillä hiilihydraateilla tai ketoosilla laihduttaminen kaatui yleensä kahteen seikkaan: luonteeseen ja käytännön hankaluuteen. Olen luonteeltani ehdoton, joten lyön liian helposti hanskat tiskiin, jos tiukassa ruokavaliossa pysyminen ei onnistu. Kun tähän lisätään vielä todella niukkahiilihydraattisen ruokavalion noudattamisen hankaluus, on jojo-liike valmis.

Nopeassa ja raivokkaassa laihduttamisessa on myös muita ongelmia. Paino ei lähde vain rasvasta, sillä nopeasti laihdutettaessa myös lihasta lähtee. En haluaisi menettää vähiä lihaksiani.

Tällä kertaa tavoitteena onkin hitaampi painonpudotus yhdistettynä pysyviin muutoksiin. Pyrin aerobisen liikunnan lisäksi käymään salilla vähintään pari kertaa viikossa, sillä painoharjoittelu minimoi lihasten pienenemisen. Sen lisäksi painoharjoittelu nostaa aineenvaihduntaa pidemmäksi aikaa.

En myöskään yritä pitää mitään älytöntä kalorivajetta. Pyrin sen sijaan pudottamaan painoa 0,5-1 kg viikossa ja olemaan stressaamatta, jos paino ei joka viikko putoakaan.

Ainakin muutama ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Syön mahdollisimman säännöllisesti ja olen huomannut sen vähentävän ruuanhimoa. Itse asiassa olen joskus jopa joutunut syömään pizzaa, koska säännöllisesti syötyä terveellistä ruokaa joutuu syömään määrällisesti aika paljon saadakseen riittävästi kaloreita edes laihdutettaessa. Ainakin tähän saakka on sujunut hyvin. Ainut ongelma on satunnaisen viikonloppuisen kaljanjuonnin aiheuttama turvotus, mutta sekin poistuu muutamassa päivässä.

Uskaltaisin näin alkuinnostuksen vallassa väittää aika lähellä suosituksia olevan ruokavalion sopivan minulle. Myös hidas tahti sopii, sillä silloin on pakko hyväksyä se tosiasia, että näin suurta ruhoa ei ihan hetkessä muuteta pienemmäksi.

Kuumotusta

Menen ylihuomenna leikattavaksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Kyseessä on vain pienen ja hyvälaatuisen kasvaimen poisto, jonka pitäisi olla lähes riskitön toimenpide. Silti jännittää.

Liikunnan iloja, osa 1

Viime aikoina olen harrastanut liikuntaa enemmän kuin viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä. Olen patikoinut Luoteis-Lapissa ja Kuusamossa. Onnistuin myös vihdoin ja viimein ottamaan itseäni niskasta kiinni ja aloittamaan uudestaan liikuntaharrastuksen koto-Stadissa. Kannatti.

Vaikka olen usein jopa ärsyyntynyt ihmisistä, jotka saarnaavat liikunnan merkityksestä hyvinvoinnissa, joudun silti myöntämään sen. Liikkumalla, ja ennen kaikkea ulkoilemalla, saa pään tyhjäksi ahdistavista ajatuksista. Pakko se on uskoa. Liikunta auttaa omalla kohdallani masennukseen, ahdistukseen ja unettomuuteen - vaivoihin, joista olen kärsinyt yli kymmenen vuotta.

Olen huomannut rauhallisen liikunnan sopivan itselleni parhaiten. Vaikutus on jollain tapaa meditatiivinen. Luonnossa kävellessä kaikki pelkistyy lopulta pelkäksi kävelemiseksi. Vaeltaessa elämä pelkistyy kulkemiseksi, nukkumiseksi ja syömiseksi. Ainakin itse pääsen helposti eroon lähes aina vaivaavasta riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteesta, joka minua on piinannut lapsesta asti.

Samalla pääsen paremmin sinuiksi oman kehoni kanssa. Olen vihannut omaa kehoani koko ikäni, mikä johtuu suurimmilta osin ylipainosta. Kuitenkin pystyn huomaamaan, että ruma ja huonokuntoinenkin keho toimii edes jotenkin. Se tuntuu toimiessaan omalta. Tuntuu, etten loppujen lopuksi haluaisi olla kenenkään muun kehossa, vaikka omassani on puutteita ja ylimääräistä vaikka muille jaettavaksi.

Liikuttuani nukun paremmin ja rauhallisemmin. En tiedä, onko vaikutus fyysinen vai henkinen. Luultavasti ahdistavat ajatukset ja jatkuva piina omasta riittämättömyydestäni ovat ainakin osatekijä unettomuudessani. Pää tyhjänä on parempi nukkua. En ole koskaan nukkunut yhtä hyvin kuin vaellusreissuilla.

Pitänee harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Luultavasti pysyn paremmin järjissäni.

Shoppailua

+ pitkään ostoslistalla ollu Deston EP, jonka kuvaa en löytänyt.

Itsensä vakavasti ottaminen, mitä se on?

Useimmat ihmiset kai vakavoituvat iän myötä. Minä en. Hehkutan Conan-huumassa tehtyjä halpoja italialaisia barbaarielokuvia lähes missä tahansa seurassa. Olen myös käyttänyt aikaa kaikenlaisen roskan katseluun. Hyllyssä on vino pino Steven Seagal-elokuvia, jotka olen kaikki katsonut, vaikka Steven ei ole hyvässä toimintaelokuvassa näytellyt vuosiin. Tarkemmin sanottuna mikään On Deadly Groundin jälkeinen Seagal-rymistely ei pääse edeltäjiensä tasolle. Olen silti katsonut turvonnutta ja lähes kuusikymppistä Seagalia puhumassa englantia afroamerikkalaisella aksentilla Comptonissa, gangstarapin kehdossa.

Yleissivistykseni on paikoittain kehno. En omista A Love Supremea vinyylillä, koska orkkista ei muka ole tullut vastaan. Väitän pitäväni jazzista, mutta hyllystäni puuttuu jazzkliseiden jazzklisee. Cd tosin löytyy, mutta sitä ei lasketa. Totuus on etten ole pannut tikkua ristiin koko levyn hankkimikseksi. Sitä ei joskus ollu Digeliuksen laarissa enkä ole sen jälkeen kurkannut. En enää kehtaisikaan, sillä onhan kyseessä levy, joka jokaisella on oltava. Olisi yhtä noloa ostaa Illmatic nyt. Molempien olisi pitänyt olla hyllyssä jo kymmenen vuotta, jos haluaisin edes kuvitella sanovani musiikista mitään. (Jälkimmäinen on tosin pölyttynyt hyllyssä jo pitkään...)

Olen jättänyt paljon väliin päämärättömän hengailun ja roskaviihteen takia. Saatan jauhaa barbaarielokuvista tai MM-95-dokumentista tuntikausia. Viljelen väärässä seurassa täysin käsittämättömiä populaarikulttuuriviittauksia, jotka on tarkoitettu vitseiksi. Kukaan ei naura, joten joudun nauramaan niille itse.

Ulosantini vuoksi monet eivät ota minua vakavasti. Itse asiassa koko asia ei kiinnosta, koska en itsekään suhtaudu elämääni kovin vakavasti, ellen sitten ole pahan luokan masennuksen kourissa. Nautin oudon tyypin roolista, koska silloin olen vapaa aukomaan suutani miten sattuu. Pyrin tosin olemaan loukkaamatta ketään ja onnistun siinä varsin hyvin.

Samalla olen tehnyt itsestäni surkimuksen ja kävelevän vitsin.

Viikonloppu

Yritän viikonloppuna keskittyä opiskeluun ja elämänhallintaan sekä pysyä erossa Helsingin kulttuuritarjonnasta. Tykkään silti seurailla mitä kaikkea mielenkiintoista tapahtuu, joten tässä pari linkkiä.

Reso, Chef, Genki, Elmo, Burma, 501 ja Reefer MC perjantaina Redrumissa

Darkroom Kutosella perjantaina

Synteettinen Suomi Nollassa perjantaina

Didier ja J-Laini perjantaina Siltasessa

Töpseli-klubi launtaina Bellyssä

Varmasti olisi enemmänkin kiinnostavia juttuja, mutta edelliset tulivat vain ensimmäisenä mieleen, kun kävin läpi nettisivuja. Ärsyttävän moni asia kiinnostaa. Onneksi Helsinki on kuin onkin kulttuurikaupunki.

Kaikki kiinnostaa liikaa

Äh. Taas aika ihmeelliset fiilikset, joten aika perusvalitusta tämäkin kirjoitus.

Vietin muutaman vuoden innottomassa horroksessa enkä uskonut itseeni. Vähän yli vuosi sitten kuitenkin pääsin hiljalleen takaisin elävien kirjoihin ja aloin miettiä mitä olin halunnut tehdä. Ostin säälittävän vanhana levysoittimet ja rupesin opettelemaan levyjen soittamista, koska enimmäkseen dj-käyttöön tarkoitettuja levyjä oli kertynyt hyllyyn jo sellainen määrä, että niitä voisi ehkä jollekin soittaakin. Peruasioidenkin opetteluun meni aikaa eikä koko hommaan vaadittavaa tyylitajua ja teknistä taituruutta tule olemaan vielä kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen. En myöskään tiedä haluanko oppia niin paljoa, koska yhteen asiaan käytetty aika ja energia ovat pois jostain muusta. Ja musiikkiin perehtyminen vaatii aikaa. Jos joku väittää jotain muuta, hän valehtelee.

Nautin kuitenkin soittamisesta, vaikka tekisin sitä ainoastaan yksin kotona laittaen ehkä kerran vuodessa - jos niinkään usein - jonkun miksauksen jakoon. Aluillaan oleva dubsteppiin tutustuminen saa kuitenkin huomaamaan kuinka vähän koko genrestä tai musiikista ylipäätään tiedän. En saa edes päässäni rakennettua yli viiden biisin settiä, johon voisin olla tyytyväinen. Musiikinhimoni on välillä pelottova.

Musiikki ei kuitenkaan ole ainut kiinnostuksen kohteeni. Olen pikkupojasta lähtien halunnut laskea isoja vuoria ja liikkua suksilla paikoissa, joissa ei ole muita. Olen harrastanut laskettelua, telemarkia ja hiihtovaellusta koko ikäni, vaikka taukoja on ollut liikaa. En silti osaa hiihtää, koska olen tehnyt sitä liian vähän. Kymmenen vuoden armottomalla treenaamisella pääsisin ehkä sille tasolle, että ehtisin vielä laskea oikeasti jossain ennen kuin ruumiini on siihen liian rappeutunut.

Kaiken muun lisäksi olen aina haaveillut kirjoittavani kirjan. Kauppakorkeaan päädyin joskus b-suunnitelmana ja sieltäkin pitäisi saada paperit ulos ja hankkia työpaikka ja cv:n täytettä etten joutuisi häpeämään asemaani.

Kuka myisi halvalla aikaa tähän ja kaikkeen muuhunkin?

A Boom Bap Continuum

Törmäsin mielenkiintoiseen miksaukseen, jonka teemana on hip hop vuosina 1999-2009. Miksauksella on tosin raitoja artisteilta (mm. Loefah), joita en itse yhdistä hip hoppiin mitenkään, mutta se tuskin vähentää miksauksen kiinnostavuutta.

A Boom Bap Continuum menee tsekkaukseen pikimmiten.

17. kausi aloitettu!

Sain itseäni vihdoin niskasta kiinni ja korkkasin seisemännentoista telemark-kauteni. Yhtä hauskaa kuin aina ennenkin. Aivan mahtava juttu löytää joka käännöksestä fiilistä - oli kyseessä sitten iso vuori jossai kaukana tai hiihtokeskus lähellä.

Jotenkin kantapäät vapaana laskiessa liike on luonnollista ja pehmeää. Mikään ei suju, jos yrittää väkisin. Sama asia tuntuu tällä hetkellä tosin aika yleispätevältä. Silti telluilla kurvailu saa mielen samaan aikaan keventymään ja rauhoittumaan.

Elättelen toiveita ainakin yhdestä isommasta laskureissusta tämän talven aikana. Reissun toteuttamistapa riippuu tosin omasta terveydestäni ja kunnostani. En haluaisi hiihtokeskuksiin, koska ne pilaavat osan nautinnosta. Mielummin omin neuvoin ylös ja alas jossain kaukana hiihtokeskusten hulinasta. En malta odottaa! Toivottavasti kaikki toteutuu.

Norjalainen jazz kiinnostaa

Olen lueskellut jazz-boardeja lähiaikoina jonkun verran. Uuden sukupolven norjalaista jazzia hehkutetaan huolella. Onko kellään mitään hyviä vinkkejä?

Vaikea valinta

Minulle on määrätty säännöliset elämäntavat, koska niiden pitäisi auttaa unettomuuteeni. Toisin sanoen ei yli puolenyön valvomista ja aamulla olisi herättävä viikonloppuisinkin kahdeksalta, tai viimeistään yhdeksältä. Kuulostaa tylsältä, mutta jatkuva väsymys ja unettomuus eivät ole mukavia juttuja. Uskokaa pois.

Yritän parhaani mukaan päästä unirytmiin, mutta en vielä tiedä lähdenkö alkoholin suhteen nollalinjalle vai sallinko itselleni pari olutta silloin tällöin. Nollalinjalla voin pääosin hyvin, paremmin kuin koskaan. Kuulostan entiseltä alholistilta, tiedän.

Juomisen lopettaminen ei ollut lopullinen päätös kesälläkään. Tuntui vain, että tarvitsin aikaa määrittää suhteeni päihteisiin ylipäätään. Se ei ole vieläkään selkeä. Saan morkkiksia helposti ja krapula rankaisee syyttömänäkin. Tai siis kumpikin tulee, vaikka kummallakaan ei siihen olisi aihetta. Olen ehkä sittenkin yliherkkä alkoholille, jos selvä kanuuna iskee jo muutaman jälkeen. Pitänee yrittää olla kokonaan ilman, mihin olisi yksi hyvä syy.

Olen päättänyt päästä irti tupakasta alkuvuodesta. Jotenkin tuntuu, että nukun paremmin, jos olen polttamatta. Oman itsekurini tuntien sorrun oluen kera tupakkaan hyvin helposti. Siispä alkoholiton alkuvuosi näyttäisi hyvältä ratkaisulta. Paras kokeilla sitä ainakin aluksi.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uutena vuotena pitää tunnetusti tehdä lupauksia. En tiedä mistä käytäntö juontaa juurensa, mutta itsekin olen taas luvannut itselleni vähän kaikkea. En tiedä siihen syytä, koska olen suoraan sanottuna inhonnut vuoden vaihtumisen juhlimista ja paennut juhlia mökille parina viime vuotena.

Noh, Tänä vuonna pitäisi ainakin laihduttaa, lopettaa tupakointi, harrastaa liikuntaa, oppia säännöllisempi elämänrytmi ja päästä opinnoissa siihen pisteeseen, että voisin valmistua joskus. Muina suunnitelmina on ainakin jazz-levyjen keräilyä ja kaunokirjallisuuden lukemista.

Miksi jazz ja kaunokirjallisuus eikä vaikkapa populaarifilosofia ja konemusiikki? Vastaan suoraan kysymykseen suoraan. Liian suuri osa lukemisestani on ollut populaarifilosofiaa ja liian suuri osa kuuntelemasti musiikista on ollut konemusiikkia, etupäässä dubsteppia, mutta sekaan mahtuu myös teknoa, ambientia, wonky hip hoppia, skweeetä ja UK funkya. Kaikki musiikkia mistä nautin.

Kuitenkin jazzia kuunnellessa tuntuu usein siltä, että suuri osa rytmi- ja konemusiikista on jollain tavoin vain jazzin toisintoa. En tarkoita toisinnolla jazz-samplejen käyttöä, koska hyvin harva jazz-sample saa aikaan saman fiiliksen kuin jazz. (Mikä ei tarkoita etteikö jazz-sampleja käyttäen olisi tehty paljon hyvää musiikkia..)

Jazz oli ensirakkauteni. Muistan kuinka pikkuvanhana teininä eksyin isäni jazz-levyjen pariin. Se oli osaltaan myös identiteetin rakentamista. Halusin olla erilainen kuin muut ikäiseni. Myöhemminkin olen rakentanut identiteettiäni kuuntelemalla musiikkia. Oli kyseessä sitten jazz, rap, reggae, dubstep, punaniskarock, italodisco tai ihan mikä tahansa genre, jota olen jostain oikusta eksynyt kuuntelemaan.

Parhaat musiikkifiilistelyt ovat kuitenkin sitä, kun musiikki menee suoraan lävitsesi ja sitä on vaikea selittää. Se tunne, joka tulee äärimmäisestä keskittymisestä. Ei ole muuta kuin minä ja musiikki. Kai siksi joskus dubstepistakin kiinnostuin. (Myöhemmin huomasin monien jazz-kappaleiden olevan ainakin osittain samassa tempossa.)

Hyvä musiikki on tällä hetkellä minulle enemmän tunnetila, johon ei liity pahaa tapaani ylianalysoida kaikkea. Samalla se vaatii keskittymistä siihen itseensä eli musiikkiin - yksin tai hyvässä seurassa.

Tänään en kuitenkaan kuuntele jazzia. Suuntana Kuudes Linja ja Slam It! Suosittelen.