Viikonloppu

Yritän viikonloppuna keskittyä opiskeluun ja elämänhallintaan sekä pysyä erossa Helsingin kulttuuritarjonnasta. Tykkään silti seurailla mitä kaikkea mielenkiintoista tapahtuu, joten tässä pari linkkiä.

Reso, Chef, Genki, Elmo, Burma, 501 ja Reefer MC perjantaina Redrumissa

Darkroom Kutosella perjantaina

Synteettinen Suomi Nollassa perjantaina

Didier ja J-Laini perjantaina Siltasessa

Töpseli-klubi launtaina Bellyssä

Varmasti olisi enemmänkin kiinnostavia juttuja, mutta edelliset tulivat vain ensimmäisenä mieleen, kun kävin läpi nettisivuja. Ärsyttävän moni asia kiinnostaa. Onneksi Helsinki on kuin onkin kulttuurikaupunki.

Kaikki kiinnostaa liikaa

Äh. Taas aika ihmeelliset fiilikset, joten aika perusvalitusta tämäkin kirjoitus.

Vietin muutaman vuoden innottomassa horroksessa enkä uskonut itseeni. Vähän yli vuosi sitten kuitenkin pääsin hiljalleen takaisin elävien kirjoihin ja aloin miettiä mitä olin halunnut tehdä. Ostin säälittävän vanhana levysoittimet ja rupesin opettelemaan levyjen soittamista, koska enimmäkseen dj-käyttöön tarkoitettuja levyjä oli kertynyt hyllyyn jo sellainen määrä, että niitä voisi ehkä jollekin soittaakin. Peruasioidenkin opetteluun meni aikaa eikä koko hommaan vaadittavaa tyylitajua ja teknistä taituruutta tule olemaan vielä kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen. En myöskään tiedä haluanko oppia niin paljoa, koska yhteen asiaan käytetty aika ja energia ovat pois jostain muusta. Ja musiikkiin perehtyminen vaatii aikaa. Jos joku väittää jotain muuta, hän valehtelee.

Nautin kuitenkin soittamisesta, vaikka tekisin sitä ainoastaan yksin kotona laittaen ehkä kerran vuodessa - jos niinkään usein - jonkun miksauksen jakoon. Aluillaan oleva dubsteppiin tutustuminen saa kuitenkin huomaamaan kuinka vähän koko genrestä tai musiikista ylipäätään tiedän. En saa edes päässäni rakennettua yli viiden biisin settiä, johon voisin olla tyytyväinen. Musiikinhimoni on välillä pelottova.

Musiikki ei kuitenkaan ole ainut kiinnostuksen kohteeni. Olen pikkupojasta lähtien halunnut laskea isoja vuoria ja liikkua suksilla paikoissa, joissa ei ole muita. Olen harrastanut laskettelua, telemarkia ja hiihtovaellusta koko ikäni, vaikka taukoja on ollut liikaa. En silti osaa hiihtää, koska olen tehnyt sitä liian vähän. Kymmenen vuoden armottomalla treenaamisella pääsisin ehkä sille tasolle, että ehtisin vielä laskea oikeasti jossain ennen kuin ruumiini on siihen liian rappeutunut.

Kaiken muun lisäksi olen aina haaveillut kirjoittavani kirjan. Kauppakorkeaan päädyin joskus b-suunnitelmana ja sieltäkin pitäisi saada paperit ulos ja hankkia työpaikka ja cv:n täytettä etten joutuisi häpeämään asemaani.

Kuka myisi halvalla aikaa tähän ja kaikkeen muuhunkin?

A Boom Bap Continuum

Törmäsin mielenkiintoiseen miksaukseen, jonka teemana on hip hop vuosina 1999-2009. Miksauksella on tosin raitoja artisteilta (mm. Loefah), joita en itse yhdistä hip hoppiin mitenkään, mutta se tuskin vähentää miksauksen kiinnostavuutta.

A Boom Bap Continuum menee tsekkaukseen pikimmiten.

17. kausi aloitettu!

Sain itseäni vihdoin niskasta kiinni ja korkkasin seisemännentoista telemark-kauteni. Yhtä hauskaa kuin aina ennenkin. Aivan mahtava juttu löytää joka käännöksestä fiilistä - oli kyseessä sitten iso vuori jossai kaukana tai hiihtokeskus lähellä.

Jotenkin kantapäät vapaana laskiessa liike on luonnollista ja pehmeää. Mikään ei suju, jos yrittää väkisin. Sama asia tuntuu tällä hetkellä tosin aika yleispätevältä. Silti telluilla kurvailu saa mielen samaan aikaan keventymään ja rauhoittumaan.

Elättelen toiveita ainakin yhdestä isommasta laskureissusta tämän talven aikana. Reissun toteuttamistapa riippuu tosin omasta terveydestäni ja kunnostani. En haluaisi hiihtokeskuksiin, koska ne pilaavat osan nautinnosta. Mielummin omin neuvoin ylös ja alas jossain kaukana hiihtokeskusten hulinasta. En malta odottaa! Toivottavasti kaikki toteutuu.

Norjalainen jazz kiinnostaa

Olen lueskellut jazz-boardeja lähiaikoina jonkun verran. Uuden sukupolven norjalaista jazzia hehkutetaan huolella. Onko kellään mitään hyviä vinkkejä?

Vaikea valinta

Minulle on määrätty säännöliset elämäntavat, koska niiden pitäisi auttaa unettomuuteeni. Toisin sanoen ei yli puolenyön valvomista ja aamulla olisi herättävä viikonloppuisinkin kahdeksalta, tai viimeistään yhdeksältä. Kuulostaa tylsältä, mutta jatkuva väsymys ja unettomuus eivät ole mukavia juttuja. Uskokaa pois.

Yritän parhaani mukaan päästä unirytmiin, mutta en vielä tiedä lähdenkö alkoholin suhteen nollalinjalle vai sallinko itselleni pari olutta silloin tällöin. Nollalinjalla voin pääosin hyvin, paremmin kuin koskaan. Kuulostan entiseltä alholistilta, tiedän.

Juomisen lopettaminen ei ollut lopullinen päätös kesälläkään. Tuntui vain, että tarvitsin aikaa määrittää suhteeni päihteisiin ylipäätään. Se ei ole vieläkään selkeä. Saan morkkiksia helposti ja krapula rankaisee syyttömänäkin. Tai siis kumpikin tulee, vaikka kummallakaan ei siihen olisi aihetta. Olen ehkä sittenkin yliherkkä alkoholille, jos selvä kanuuna iskee jo muutaman jälkeen. Pitänee yrittää olla kokonaan ilman, mihin olisi yksi hyvä syy.

Olen päättänyt päästä irti tupakasta alkuvuodesta. Jotenkin tuntuu, että nukun paremmin, jos olen polttamatta. Oman itsekurini tuntien sorrun oluen kera tupakkaan hyvin helposti. Siispä alkoholiton alkuvuosi näyttäisi hyvältä ratkaisulta. Paras kokeilla sitä ainakin aluksi.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uutena vuotena pitää tunnetusti tehdä lupauksia. En tiedä mistä käytäntö juontaa juurensa, mutta itsekin olen taas luvannut itselleni vähän kaikkea. En tiedä siihen syytä, koska olen suoraan sanottuna inhonnut vuoden vaihtumisen juhlimista ja paennut juhlia mökille parina viime vuotena.

Noh, Tänä vuonna pitäisi ainakin laihduttaa, lopettaa tupakointi, harrastaa liikuntaa, oppia säännöllisempi elämänrytmi ja päästä opinnoissa siihen pisteeseen, että voisin valmistua joskus. Muina suunnitelmina on ainakin jazz-levyjen keräilyä ja kaunokirjallisuuden lukemista.

Miksi jazz ja kaunokirjallisuus eikä vaikkapa populaarifilosofia ja konemusiikki? Vastaan suoraan kysymykseen suoraan. Liian suuri osa lukemisestani on ollut populaarifilosofiaa ja liian suuri osa kuuntelemasti musiikista on ollut konemusiikkia, etupäässä dubsteppia, mutta sekaan mahtuu myös teknoa, ambientia, wonky hip hoppia, skweeetä ja UK funkya. Kaikki musiikkia mistä nautin.

Kuitenkin jazzia kuunnellessa tuntuu usein siltä, että suuri osa rytmi- ja konemusiikista on jollain tavoin vain jazzin toisintoa. En tarkoita toisinnolla jazz-samplejen käyttöä, koska hyvin harva jazz-sample saa aikaan saman fiiliksen kuin jazz. (Mikä ei tarkoita etteikö jazz-sampleja käyttäen olisi tehty paljon hyvää musiikkia..)

Jazz oli ensirakkauteni. Muistan kuinka pikkuvanhana teininä eksyin isäni jazz-levyjen pariin. Se oli osaltaan myös identiteetin rakentamista. Halusin olla erilainen kuin muut ikäiseni. Myöhemminkin olen rakentanut identiteettiäni kuuntelemalla musiikkia. Oli kyseessä sitten jazz, rap, reggae, dubstep, punaniskarock, italodisco tai ihan mikä tahansa genre, jota olen jostain oikusta eksynyt kuuntelemaan.

Parhaat musiikkifiilistelyt ovat kuitenkin sitä, kun musiikki menee suoraan lävitsesi ja sitä on vaikea selittää. Se tunne, joka tulee äärimmäisestä keskittymisestä. Ei ole muuta kuin minä ja musiikki. Kai siksi joskus dubstepistakin kiinnostuin. (Myöhemmin huomasin monien jazz-kappaleiden olevan ainakin osittain samassa tempossa.)

Hyvä musiikki on tällä hetkellä minulle enemmän tunnetila, johon ei liity pahaa tapaani ylianalysoida kaikkea. Samalla se vaatii keskittymistä siihen itseensä eli musiikkiin - yksin tai hyvässä seurassa.

Tänään en kuitenkaan kuuntele jazzia. Suuntana Kuudes Linja ja Slam It! Suosittelen.