Viime aikoina olen harrastanut liikuntaa enemmän kuin viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä. Olen patikoinut Luoteis-Lapissa ja Kuusamossa. Onnistuin myös vihdoin ja viimein ottamaan itseäni niskasta kiinni ja aloittamaan uudestaan liikuntaharrastuksen koto-Stadissa. Kannatti.
Vaikka olen usein jopa ärsyyntynyt ihmisistä, jotka saarnaavat liikunnan merkityksestä hyvinvoinnissa, joudun silti myöntämään sen. Liikkumalla, ja ennen kaikkea ulkoilemalla, saa pään tyhjäksi ahdistavista ajatuksista. Pakko se on uskoa. Liikunta auttaa omalla kohdallani masennukseen, ahdistukseen ja unettomuuteen - vaivoihin, joista olen kärsinyt yli kymmenen vuotta.
Olen huomannut rauhallisen liikunnan sopivan itselleni parhaiten. Vaikutus on jollain tapaa meditatiivinen. Luonnossa kävellessä kaikki pelkistyy lopulta pelkäksi kävelemiseksi. Vaeltaessa elämä pelkistyy kulkemiseksi, nukkumiseksi ja syömiseksi. Ainakin itse pääsen helposti eroon lähes aina vaivaavasta riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteesta, joka minua on piinannut lapsesta asti.
Samalla pääsen paremmin sinuiksi oman kehoni kanssa. Olen vihannut omaa kehoani koko ikäni, mikä johtuu suurimmilta osin ylipainosta. Kuitenkin pystyn huomaamaan, että ruma ja huonokuntoinenkin keho toimii edes jotenkin. Se tuntuu toimiessaan omalta. Tuntuu, etten loppujen lopuksi haluaisi olla kenenkään muun kehossa, vaikka omassani on puutteita ja ylimääräistä vaikka muille jaettavaksi.
Liikuttuani nukun paremmin ja rauhallisemmin. En tiedä, onko vaikutus fyysinen vai henkinen. Luultavasti ahdistavat ajatukset ja jatkuva piina omasta riittämättömyydestäni ovat ainakin osatekijä unettomuudessani. Pää tyhjänä on parempi nukkua. En ole koskaan nukkunut yhtä hyvin kuin vaellusreissuilla.
Pitänee harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Luultavasti pysyn paremmin järjissäni.