Olimme ystäväni Jussin ja muutaman muun ihmisen kanssa käymässä Vaasassa BassBashin kolmevuotisjuhlissa. Kannattaa tsekata Jussin ottamat kuvat täältä!
Päätin aloittaa kirjoittelun taas kerran. Päässä pyörii asioita enkä jaksa tantorisoida foorumeita omilla monologeillani. Sen lisäksi päivän ajatusten läpikäymisen iltaisin väitetään helpottavan nukahtamista. Toivottavasti toimii.
Tämä on se aika vuodesta, jolloin blogeissa käsitellään vuoden parhaita. Siksi mainitsenkin pari hyvää levyä vuodelta 2009. En jaksa tehdä listauksia. Mainitsen vain pari levyä - ja ainoastaan pari. Suurin syy pienelle määrälle on se, että en ole ostanut uutta musiikkia paljoakaan albumeina tänä vuonna.
Mike Sheridan - I Syv Sind
Tutustuin Tanskan ihmepojan soundiin puhtaasti sattumalta. Stupidon dubstep-laarissa oli levy, jossa oli vielä keltainen lappu hehkuttamassa levyä. Siis levykaupan (asiantuntevan) henkilökunnan kirjoittama sellainen.
En tunne ambientia oikeastaan lainkaan ja dub-techostakin tiedän valitettavan vähän, joten mitään syvempää analyysia en ala tässä kirjoittelemaan. Tyydyn toteamaan levyn olevan erittäin hyvä ja sen saaneen aivan liian vähän huomiota. Mainittakoon vielä Miken olleen levyn julkaisuaikana vasta 17-vuotias!
Hudson Mohawke - Butter
Joku saattaa tietää, että olen kova wonky-fani - oli kyse sitten dubstepista, hip hopista tai suunnilleen mistä vaan. Sekavaa ja luovaa meininkiä Skotlannista. Toivottavasti wonky noteerataan Suomessa paremmin ensi vuonna. Sen verran päätöntä meininkiä ettei voi kuin arvostaa!