Ikääntymistä

Saavutin vähän aikaa sitten rokkitähden kuoliniän, johon nuoruuskin kai sitten loppuu. En tiedä.

Valitettavasti oma nuoruuteni on ollut lähes jatkuvaa ahdistusta ja sairastelua. Katkerina aikoina muistan parhaiten ne tuskaiset hetket, päivät, viikot ja kuukaudet, joita olen kokenut. En halua julkisesti kertoa enempää, mutta voin vakuuttaa kokeneeni liian monta ikävää asiaa.

Onnistuin kuitenkin vierittämään taas ison kiven sydämeltäni. Helppoa se ei ollut, mutta lopussa silti seisoi kiitos, ihme kyllä. Olen tottunut pettymyksiin, mutta otan silti ne raskaasti, mikä on tehnyt minusta ajoittain kyynisen ja katkeran.

Katsoin leffaa viime perjantaina ja jotain ihmeellistä tapahtui. Jostain syystä elokuva muistutti minua lapsuudestani, ajasta johon liittyy paljon ikäviä muistoja. Kasvoin narsistin lapsena, enkä tuntenut kelpaavani. Lähivuosina olen muistanut lapsuuteni huonossa valossa.

Silloin kaikki muuttui hetkeksi. En enää tuntenut katkeruutta. En muistellut lapsuuttani pahalla. Muistin hyvät hetket lapsuudestani. Niitäkin oli paljon. Uskokaa huviksenne. Samalla miltei unohdin ikävät asiat, jotka ovat vuosia velloneet mielessäni. Ehkä oli jo aikakin.

Katkeruudelta rauhassa ollessani ajattelen eletyn elämäni tehneen minustan sen ihmisen, joka olen nyt. En haluaisi olla kukaan muu.